Ostin vähän aikaa sitten tämän söpön piirakkavuoan ja eilen illalla huvitti leipoa siihen jotain. Koska jääkaapista löytyi jauhelihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli lähenemässä, päätin tehdä tällaisen suolaisen piiraan. Pidän tuosta vuoasta todella paljon. Mieleen tuli jo nyt, että jouluna siihen voi tehdä ihania piparimaisia piirakoita... 

Tämän piirakkaohjeen kehitin päästäni ja tuli todella hyvää. Pohjan ohjeen otin Pakkopulla -blogista. Muutin ohjetta tosin sen verran, että vaihdoin ruisjauhot rouheisiin sämpyläjauhoihin ja vehnäjauhot Sunnuntain Leivontalisä -lesesekoitukseen ja margariinin rypsiöljyyn. Pohja oli ihan hyvää ja todella kevyttä moniin muihin verrattuna. Mielestäni piirakkapohjiin laitetaan usein turhan paljon rasvaa, koska vähemmälläkin pärjää ja kaloreita säästyy!

Jauhelihafetapiirakka

pohja:

  • 2,5 dl rouheisia sämpyäjauhoja
  • 0,5 dl Sunnuntain leivontalisä -lesesekoitusta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kylmää vettä
  • 1 tl suolaa
  • 25 g sulaa margariinia tai rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet. Lisää vesi ja rasva. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele voideltuu piirakkavuokaan.

täyte:

  • 400 g paistijauhelihaa
  • lihaliemikuutio
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 125 g fetajuustoa kuutioituna
  • 1 pieni paprika
  • mausteita: suolaa, mustapippuria, chiliä, basilikaa, paprikamaustetta
  • n. 2 rkl ketsuppia
  • n. 1,5 dl juustoraastetta

Ruskista jauheliha ja mausta lihaliemikuutiolla. Sekoita kermaviili ja kananmuna kulhossa ja mausta seos suolalla, mustapippurilla, chilillä, basilikalla, paprikamausteella ja ketsupilla. Levitä jauheliha piirakkapohjan päälle ja kaada kermaviili-munaseos päälle. Asettele osa fetakuutioista sekaan. Sekoita hieman, että kermaviili-munaseos leviää tasaisesti. Ripottele juustoraaste päälle ja lisää loput fetapalat ja paprikasuikaleet. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.